Nyt ollaan lenkkeilty toden teolla hihnassa. Aamuisinkin olen vielä ollut niin puhki, ettei ole kiire ulosmenon kanssa, eikä mammakaan ole jaksanut lähteä ”kouluunkaan”. Onhan se ihan mukavaa puuhaa käydä välillä muuallakin kuin vain metsässä. Löytyy uusia tuoksuja ja ääniä. Hienosti tänäänkin kuljin mamman vierellä, kun tassuttelimme harjakoneen ohi, joka siivosi kadun sivustaa. En näyttänyt edes mammalle pelkääväni sitä murinaa, mitä kone kokoajan päästi sitä ohittaessa.

Kävimme taas koirapuistossa, jossa tapasin uusia kavereita pari kappaletta. Eikä mammalla tietenkään ollut kameraa mukana, taaskaan. Mamma sanoi, että minulla on yksi paha tapa (minkä olen oppinut pienemmiltä koirilta), haukun aika paljon, kun komennan kavereita leikkimään kanssani. Se kuulemma on aika ikävää kuunneltavaa.

Metsässä on taas siinä mielessä kivempi olla, kun saan juosta missä haluan ja saan kaivaa monttuja minne sattuu. On keppejä ja risuja sekä oksia ja käpyjä. Sammalta, mitä tykkään repiä ja heitellä kuonollani. Multaa, mitä tykkään maistella ja lahot kannot on kivoja, kun niissä on niitä ”kusiaisia” joilla saan mamman kiljumaan kauhusta ”Rode eeiiii, tule pois!” (Mamma epäilee että syön niitä ja kyllä varmaan siinä tohutessa muutama meneekin, ennenkuin hän huomaa ja vaihdetaan uuteen paikkaan) Sekä siellä on suuria kiviä, joitten päälle tykkään kiivetä ja tähyillä pidemmälle kuonon kantamattomiin. Joskus olen kateellinen, kun mamma löytää suuremman kiven ja kapuaa sen päälle istumaan, enkä pääse edes hyppäämällä sinne. Pappa onneksi jää matalammille kiville istumaan ja tykkään mennä kaivamaan juuri sen kiven juureen missä pappa istuu. Mustikoita siellä ei enää ole, mutta silloin kun niitä oli, ne olivat maittavia makupaloja. Nyt joku on syönyt ne kaikki, on ollut todella nälkäinen kaveri.

Tuo hihnassa kävely on aika hankalaa, kun mamma ei halua, että menen edellä niin, että hengitys pihisee, kun panta kiristää kaulaani. Ja kun minulla on kiire, niin mamma ei pysy minun vauhdissa, vaan pysähtelee koko ajan ja odottaa että palaan hänen viereen, kunnes matka taas jatkuu. Mutta olen minä siinä edistynyt hiukan, välillä vaan unohdan mikä on homman nimi.

Monenko koiran pappa on muuten sanonut niin nätisti, kuin minun pappa sanoi minulle:” Ooks mä koskaan sanonut, ett sulla on enkelin kasvot”. Olin ihan ”ihkuna”(olen kuullut sanan mammalta ja mielestäni se sopi olotilaani) Pappa ja mamma molemmat kehuvat minua aika useinkin, joten toivottavasti se ei nostata ”egoani” liikaa ja etten ala ärhentelemään muille rotutytöille. Ja kyllä minä kiitän jatkuvasti heitä kehuista pussaamalla minkä vain kerkiän. Muutenkin olen sellainen kyhnyttäjä, kun mamma kirjoittaa näitä tarinoitani, löhöän hänen vieressä sohvalla ja pidän kuonoani hänen polvella tai makaan muuten vain ihan kiinni. Päivällä otettiin mamman kanssa torkut sohvalla ja pidin mamman masun päällä tassua, kuten olen nähnyt papankin pitävän.

Tässä päivässä oli tietenkin parasta, että mamma oli kanssani koko päivän, mutta nyt myös se, että tiedän tänään alkavan viikonlopun, ettei pappakaan lähde aamulla ”duuniin”, koska mamma sanoi papalle, että eiköhän oteta ”perjantai-oluet”.

Nyt alan katsomaan telkkarista, kun ihmiset juoksevat kilpaa odotellessani iltalenkille lähtöä.

Tähän loppuun saa mamma laittaa kuvan, kun annan hänelle pusun veneessä, minkä on jo moni kaverikin nähnyt.

Hännän huiskutukset alkaneelle viikonlopulle!