Ajattelin kirjoittaa miten meistä tuli, sekä millaista on olla, Roden Mamma ja Pappa.

Olin jo vuosia ollut ilman koiraa syystä, kun viimeisen koiran pois saattaminen otti niin lujille, että päätin etten koiraa enää ota. Miehelläni ei ole ollut yhtään koiraa aikaisemmin, vaikka eläinrakas ihminen onkin. Mutta kohtalo päätti toisin ja iski meihin koirakuumeen, joten niin aloimme etsimään netin sivuilta koirarotua, joka miellyttäisi meitä molempia.

Minulla on ollut aikaisemmin neljä koiraa: Saksanpaimenkoira, Rottweiler sekä kahdet sekarotuiset: toinen oli Lapinkoira-saksanpaimenkoira- ja toinen oli Beauceron-Rotweiler -sekoitukset. Kuten varmaan huomaat pidän ”koirankokoisista” roduista.

Halusimme nytkin ison, mutta vähemmän haasteellisen koiran..

"Hyväntuulinen, valpas ja oppivainen. Rauhallinen, mutta on silti kotona ollessaan hyvä vahtikoira. Broholmer ei ole tyynestä olemuksestaan huolimatta laiska, vaan jaksaa tarvittaessa hyvinkin pitkiä lenkkejä. Se ei kuitenkaan ole hyperaktiivinen. Valloittava koirarotu joka on helppo kouluttaa. Uskollinen laumanvartija, jonka kanssa voi harrastaa melkein mitä vain ja osallistua mihin vain. Rodulle tyypillistä on rehellisyys ja suuri itseluottamus joka herättää tiettyä kunnioitusta."

Siinä olivat melkeimpä seikat jotka herättivät mielenkiintomme ulkomuodon lisäksi.

Vuoden verran ihailimme rotua netin välityksellä, loimme oman virtuaalikoiran ”Bronskun”. Kun selatessamme nettiä huomasimme, että Kennel Great Mastersissa on syntynyt pentuja. Rohkaistuani mieleni, otin yhteyttä Aijaan ja pian huomasin olevani Aijan pihalla kahdeksan bronkkuvauvan ympäröimänä. Ja Kohtalomme oli sinetöity.

Rodun ja tietenkin Roden hyviin puoliin voin lisätä vielä silmiin katsomisen. Kun sille juttelee niin se hakee katsekontaktia, aivan kuin yrittäisi imeä itseensä jokaisen sanan mitä sille sanon. Aivan kuin tallentaisi sanat muistiinsa tarvitakseen niitä myöhemmin ymmärtääkseen mistä milloinkin puhun. Mielestäni silmiin katsominen luo juuri sitä rehellisyyden kuvaa, mitä jo ihmislapsillekin opetetaan, mutta Rodelle se on ollut ominaista jo pennusta. Sama käyttäytyminen antaa siitä myös viisaan vaikutelman.

Yksi tärkeimmistä luonteen puolista on se, että Rode on todella hyvä sopeutumaan paikkaan kuin paikkaan, kunhan oma viltti ja muutama tuttu lelu on mukana. Meille kun on tärkeää kesäisin tuo mökkeily ja mökkejä suvuissamme riittää, (eikä yhtään omaa) joten paikat vaihtelee kesäisin lähes joka viikonloppu. Ja ainakin nyt ensimmäisenä kesänä Rode meni jopa veneeseen, kuin olisi aina matkustellut sillä. Samoin joka mökillä oli, kuin olisi ennenkin paikoissa käynyt. Ei aristellut mitään vaan häntä viuhuen tutki paikat ja asettui taloksi.

Ja mitä viisauteen tulee, niin Rodea ei tarvitse kieltää samasta asiasta kahta kertaa eikä ääntään korottaa, niin kielto menee perille. Kunhan vain sanoo sen juuri oikealla hetkellä, jolloin ymmärtää tapahtuneen ja seuraumuksen. Enkä ainakaan vielä ole löytänyt Rodesta mitään suurempia ”uhmaiän” tuomia temppuiluja, joita koettelisi useamman kerran, kuin sen ainoan kerran. Eikä, ainakaan vielä ole keksinyt, että tekee salaa sen mikä on kiellettyä. Jätän vertaamatta 17 vuotiaseen poikaani, joka on tietenkin aivan eri asia   joten vertaan edellisiin koiriini.

Esimerkiksi voin kertoa, että meillä sänky on pyhitetty vain miehelleni ja minulle, ei Rodelle. Kerran kielsin sinne menosta, eikä ole sinne sen jälkeen mennyt. Vertaan tapahtumaa Roden yhteen edeltäjään, jolta oli kielletty myös sohvalla olo, mutta käytti tilaisuuttaan hyväksi silloin, kun en ollut paikalla ja huomasin sen siitä, että kotiin mennessäni oli sohvan nurkka lämmin koiran makkaamisen jäljiltä. Ja koira tuli venytellen ovelle vastaan 

En ole ajatellut niin pitkälle kuinka hyvin koulutan Roden, kunhan oppisi ihan perustaidot hyvin. Jo pienimmät perustaidot kuten istuminen ja maahan meno sekä odottaminen jo ymmärretään sekä osataan. Ainoa mitä harjoitellaan kovasti on hihnassa vieraan koiran ohittaminen, mutta luulen, että sekin taito tulee harjoittelun myötä ja suurimmat ongelmat taitaa olla siinäkin vain hihnan päässä olevassa ihmisessä  Ja useimmitenhan se syypää on juuri siinä päässä, ei koirassa, on se ongelma koiran kanssa mikä tahansa.  

Kun Rode nyt on reilu 5kk vanha, voin vain todeta ja kiittää kuinka kohtalo kerrankin osui oikeaan. Tämä koira on viennyt sydänmemme luonteellaan ihan totaallisesti. Tiedän, että jos vielä joskus joudun koiran valinnan eteen, tulee se myös olemaan Broholmer. Ja tuosta Roden blogista voit rivien välistä lukea kuinka ylpeitä omasta sohvan valtaajastamme olemme.