Hännänheilautukset Kaikkille!

Tälle sivustolle kopioin kaikki turinointini Sukulehteemme. Sain siihenkin oman palstani, kun tuota juttua aina välillä tuntuu kulkevan. Ja onhan se mukavaa muistuttaa sukulaisia, että myös minä olen olemassa. Saa sitten tätä kautta muutkin uteliaat koirarodut lukea mitä sinne olen turinoinnut, tosin hiukan viiveellä, ensin saavat sukulaiset turinointini lehden välityksellä ja sitten vasta muut. Uusin turinointini on aivan viimeisenä, joten joudut rullaamaan sivua rutkasti alaspäin, mikäli haluat kuulla mitä minulle muuta kuuluu... Näma turinat eivät ole koskaan samoja mitä ovat blogin sivulla.

 

Joulukuun lehti 2010

Wuh, Kaikki Sukulaiseni!Olen Rode (Great Master Weaver of Dreams s. 19.04.2010) murkku iässä oleva pentu, Juniori, niin mamma sanoo ja se kuulostaa mukavalle, Isolle!! Olen vilkas, touhukas kaveri, ja todella kiltti sekä omasta mielestäni erittäin viisas ja rakastettava... Kuten varmaan me kaikki olemme.

Ajattelin teille laittaa oman ”Jouluhaukun” näin ihan lehden välityksellä, niin tavoitan varmemmin koko suvun, ettei sitten jälkeenpäin kuulu keneltäkään murinaa, etten ole haukkunut. Mamma on  kertonut, että on tapana muistaa sukulaisia ainakin Jouluisin. Mamma kirjoittaa ”kynällä” jouluhaukkunsa pienille paperilapuille omalle suvulleen, heillä kun ei ole näin hienoa sukulehteä kuin meillä.. tarkemmin sanottuna heillä ei ole lehteä ollenkaan. Se on sääli, koska hän ei tiedä mitä hänen suvussaan tapahtuu. Mutta minä tiedän, kun nuuhkin lehden todella tarkkaan, jotta mikään juttu ei mene ohi. Ja pyydän mamman vielä lukemaan parhaat palat. Häpeän tunnustaa, mutta lukemaan en ole vielä oppinut. Vaikka kovasti yritän aina tuon lehtilaatikon käydä läpi, kun mamma ja pappa on töissä.

Joulusta en vielä tiedä juurikaan mitään, vain sen mitä mamma on kertonut. ”Joulupukki”, joka on ihminen, tuo paketteja, joissa on jokin yllätys sisällä esim: Herkku, Lelu tai uusi panta...  Mutta odotan kyllä innolla sellaista pakettia, joka tuoksuu hyvälle. Uusia lelujakin saa hän tuoda. Haluan Aktiivileluja. Pantahan minulla jo on. Vaikka mammallakin on kolme pantaa yhtäaikaa kaulassa, niin minä en välitä, yhtä pidän pakosti silloin, kun lähdemme ulos.

Sitten mamma on kertonut, että jouluisin sisälle kannetaan ihan oikea puu, joka koristellaan  palloilla!?! Pappa kyllä epäröi meille puuta kantaa, koska repisin sen oksa kerrallaan ja kaataisin koko puun, sitten ravistelisin havunneulasia pitkin ”kämppää”...Kuulostaa kyllä mukavalle riehumiselle, vuh...  Pappa saattaa olla oikeassa, koska välillä ”oikkuni” tulevat minullekin yllätyksinä. Mutta kyllä täytyy välillä oikein istua ihmettelemään noita ”ihmisten touhuja”, tuoda nyt puu sisälle seisomaan ja ”koristella” se?!? Kyllähän minäkin keppejä kanniskelen sisälle... kaluttavaksi ja palloilla tykkään leikkiä, mutta koristella puu..vuh-huh!

Mamma on kertonut että Kaikilla on Joulu. Myös metsässä asuvilla eläimillä. Heille ihmiset vievät kuivaa heinää tai siemeniä metsään. Mutta, mietin tässä millainen Joulu on possulla....

Vuh, siitä huolimatta, parhaimmaltahan kuulostaa JouluRuoka!!! Lurps, kuolahan tässä rupeaa roikkumaan ihan vain ajatuksesta. Joulukinkku! POSSU, ei kuitenkaan minun röhkivä lelu vaan ihan oikea, joka paistetaan kuumassa peltisessä laatikossa ja syödään. Sitä minä odotan innokkaasti, kai minäkin saan maistiaisia, vaikka tuo mamma on kyllä aika tarkka linjoistani ja todella tiukka laumanjohtaja, mut kyllä sekin joskus silmiini ja anovaan katseeseeni leppyy. Sitäpaitsi osaan miellyttää mamma juuri niinkuin hän haluaa, juuri oikealla hetkellä, niin kyllä sieltä pieni makupala joskus irtoaa. Olen päässytkin pieneen makuun possun Saparoista, Sorkista ja Kärsistä sekä Korvista.

Ja sitten on se Joulupuuro! Saanhan minä viikonloppuisin kaurapuuroa, jos pappa kokkaa, mutta kun kaikki kuulostaa olevan Niin Hyvää Jouluna, niin sen on oltava Erikoisen Hyvää. Minähän Rakastan syömistä ja hotkin aina kipponi tyhjäksi, sekä muruset ympäriltä ja keittiön lattialta. Enemmänkin menis jos vain saisin. Välillä meinaa mennä kengät, tossut ja postitkin, kerran meinasi mennä taskulaskinkin.... Eipä ainakaan murusten takia mamman tarvitse kaapista ottaa sitä mölyävää laitetta huutamaan pitkin kämppää, silloin joudun vahtimaan, ettei kapistus syö minun luitani, vaikka ollaan kyllä tehty ”diili” sen kanssa, että jättää ne rauhaan, mutta eihän siitä koskaan tiedä....

Olen tässä aikani kuluksi ottanut selvää mitä ihmiset tarkoittavat ”valkoisella joululla”, niin onhan minulta näkemättä vielä se Lumi, jään jo tiedän, kun sitä on meidän kaapissa ja Jäätelössä, Lurps! Ja onhan tuolla metsässäkin ollut pienet vesilätäköt vähän jäässä. Mutta Lumi on kuulemma pehmeää ja kylmää... sitäkin odotan innolla, koska siihen voi sukeltaa kuonollaan, kuten ihanan pehmeään sammaleeseen.

Paljon on odotettavaa: Isoksi kasvamista, Ruuan tai Herkun saantia, ulos pääsyä ja nyt vielä Lumen tuloa sekä Joulua... Odotan pentumaisella innolla syömistä, niitä kaikkia herkkuja ja paketteja... loppuukohan tuo hännän heilutus ja kuolaaminen ollenkaan ennen sen tuloa?

Ruokaisaa ja Herkkujen täyteläistä Joulua Teille, Rakkaat Sukulaiseni!!

Jouluhaukuin ja Hännänheilutuksin, Rode

Toukokuun lehti 2011

Wuh, rakkaat Bronkut!

Rodehan tässä taas turinoi. Viime kerrasta onkin aikaa, nyt olen jo iso tyttö, reilun vuoden vanha. Ollaan saatu taas vainujeni mukaan uusia sukulaisia, joten esittelen ihan virallisen nimeni: Great Master Weaver of Dreams. Sehän se on.

Voi kun minulla olisi niin paljon teille turinoitavaa. Mamma ei ole ottanut kuuleviin korviinsa minun turinointeja tuonne omaan blogiini, ei kuulemma ole ollut aikaa.... wuh, sanon minä, koko ajanhan se tuon koneen kimpussa on ja kirjoittelee ihmisille!!!! Nyt sitten mamma säännöstelee tuossa näppäimistöllä, mistä minä voin turinoida. Aikaa tähän turinointiin kyllä kuluu, kun innoissaan ajatukset juoksevat omaa vauhtiaan ristiin rastiin kuin ”Jäljellä” olisivat. Yksi Kettuterrieri on kertonut minulle mitä hän metsässä tekee, siten osasin kuvailla tuon ajatusteni juoksemisen.

Oletkos vainunnut että on kesä? Tämän ajan minäkin jo muistan. Kevät oli todella mukavaa aikaa, kun tuli kuonoon uusia hajuja ja uusia havaintoja tuolla lenkkeillessä. Aluksi juoksin kaikkien eläväisten perässä mitä näin. Nyt linnut saavat olla melkein rauhassa, kun huomasin etten saa kiinni kuitenkaan niitä. Kärpäset sekä Perhoset (paitsi ne ensimmäiset jotka nappasin kuonooni innoissani) saavat myös lennellä rauhassa, elleivät tule rauhaani häiritsemään. Mutta hyttyset ovat kyllä oikeita kiusan kappaleita, niitä kyllä napsin turpaani aina, kun tulevat inisten tekemään tuttavuutta liiaksi.

Maata on nyt mukavampi kaivaa, kun multa ja juuret tulevat niin nopeasti esiin. Maa on pehmeää ja saa nopeasti jonkun aarteen piiloitettua. Kukkapenkit ovat kiellettyjä alueita, mutta onneksi niitä ei paljon tielleni satu, koska en niitä erota. Onhan niissä enemmän multaa ja jotkut jopa saattavat haista erittäin mielenkiintoiselle.

No, talvesta jäin kaipaamaan lumia, mutta onneksi tässä kesässä riittää vettä lumen tilalle, tosin ei ihan joka paikassa. Minä tykkään kahlaamisesta. Siellä olevat Vesikirput ovat mielenkiintoisia kavereita.  Ja veden alla on kaikenlaista mielenkiintoista mitä sitten noukin turpaani. Välillä vaan puhaltelen veteen hassuja kuplia.

Juoksen veteen heti, kun sitä vain näen jossain. Täällä kaupungissa on sellainen suo missä käyn aina välillä lenkkeilemässä. Mamma komentaa aina sen lenkin jälkeen suihkuun, koska haisen todella pahalle hänen mielestä.

Mökillä ollessamme onkin eri juttu, siellä on puhdasta vettä ja sitä riittääkin sitten yhden maailman verran. Mökillä on tosi mukavaa. Saan mennä ja olla ihan niinkuin haluan, eikä ole pantoja eikä hihnoja. Veneilykin on hauskaa. Veneessä kyllä olen hihnassa, kun yritän haukata lainehtivaa vettä aallokosta.

Mökin rauhassa on paljon asioita mitä täällä kaupungin hälinässä ei huomaakkaan. Linnutkin ovat siellä paljon äänekkäämpiä ja niitä on siellä paljon enemmän. Ja mikä parasta, olen saaren ainoa koira, joten vahtimista riittää. Eikä kukaan ollut talven aikana löytänyt minun viimekesäisiä luita, joita olin piiloitellut pitkin pihamaata, koska niillä hauvahampailla ei luita pystynyt kaluta loppuun. Nyt niitä ei enää ole. Kaikki hautaamani luut olen löytänyt.

Mutta ei siellä mökillä aina jaksa olla, välillä täytyy tulla moikkaamaan siskoja sekä emoa ja tätiä tänne kaupungin hälinään. Kesässä on myös parasta se, että ollaan treffattu jo monta kertaa. Ihmiset haluavat kesällä olla myös enemmän ulkona. Eikä niillä siihen ulos lähtemiseen mene niin hurjasti enään aikaakaan, koska eivät pue niitä vaatteitaan montaa kerrosta päällekkäin. Aina kun luulin, että olivat valmiita ulos lähtöön, hakivat he vielä kaapista lisää vaatetta ja taas joutui odottelemaan... Siis kyllä vieläkin ihmetyttää suuresti nuo ihmiset. Eipä kait niitä koskaan opi kunnolla ymmärtämäänkään, mutta onhan ne mukavia ja niistä on minulle seuraa. Ja onhan se niinkin että ilman ihmisiämme, joutisimme itse metsästämään ruokamme! Joten annetaan ihmisten olla hassuja ihmisiä ja nautitiaan elämästämme.

Ei voi olla totta, millä minä tuon mamman lahjoisin? Mamma sanoo, että turinat on nyt turinoitu tältä erää...  Enhän minä päässyt edes alkuunkaan, jäi kaikki treffit turinoimatta ja näyttelyreissu sekä koirauimala..... ja paljon, paljon muuta. Tälläistä se on koiran elämä. Ihmiset määrää milloin minun seura riittää ja painuvat pehmusteilleen.

Turinoin sitten joku toinen kerta lisää.

Kesähaukuin Rode

 

Syyskuun lehti 2011

Wuh kaikille, Rode taas tässä turinoi…

Mamma sanoi, että nyt saan taas turista mitä mieleeni juolahtaa. Tämä tuli taas aivan yllättäin, joten pyysin mammalta aiheen ja aiheeksi tuli Treffit.

Meillä täälläpäin tätä maata on tapana treffata säännöllisin välein tuolla yhdessä metsässä. Välillä sukulaisia on todella paljon ja välillä meitä on ollut vain Hani, Netta ja minä, mutta aina yhtä hauskaa on ollut. On meidän treffeillä käynyt muidenkin rotujen edustajia ja itse asiassa paikka on monen muunkin koiran suosikkipaikka, mutta hyvin siellä tilaa riittää ja toimeenkin ollaan tultu. Juoksemme metsässä, leikimme keppihippaa, painimme ja “uimme” lätäkössä. Jos tarpeeksi pitkälle veteen menee eivät tassut riitä pitämään kirsua, saatikaan korvia, pinnan päällä. Siskoni Duffi ja Stella menevät niin pitkälle, mutta ne ovatkin ihan uimamaistereita.
Me muut kastellaan vain vatsamme ja odotamme rannalla, kun siskot tuovat ihmisten heittämät kepit rantaan, jonka jälkeen alkaa suuri keppihippa, toiset meistä juoksee ihan juoksemisen ilosta ja toiset oikeasti haluavat juuri sen kepin mikä on Stellalla tai Duffilla.

Mamman ei tarvitse sanoa kuin ,että mennäänkö katsomaan Hania, niin tiedän jo että olemme menossa treffeille. Hanin nimen tunnistan siksi muiden joukosta, koska olen aina ollut eniten Hanin kanssa, olen ollut yökylässäkin. Oikeamminhan se on minun syntymäkotini, mutta siellä se Hani edelleen on Netta-mamin kanssa. Hani ei koskaan ole lähtenyt maailmalle, kuten me muut sisarukset.

Eilen olimme taas treffeillä. Meitä on kehuttu, kun pysymme niin nätisti yhdessä eikä kukaan meistä lähde hortoilemaan yksinään, tai me ei päästetä ketään yksinään minnekään, edes pissalle… Kun joku meistä poikkeaa eri polulle käännymme kaikki samalle reitille. Onhan se vähän niinkin, että maailma on suuri ja paljon ihmeitä täynnä, eihän sitä koskaan tiedä mitä kummallista toinen löytää, niin onhan se hyvä, että sivistymme sitten kaikki uudella asialla samanaikaisesti. On se sitten uusi koiratuttavuus tai joku uusi tuoksu niin kaikki on hyvä tarkistaa yhdessä.

Ja ollaanhan me aika näyttävä kokoonpano. Eilen siellä rannalla oli paljon muitakin koiria ja yksi Rottweiler. Conda meni vähän uteliaana katsomaan kaveria, mutta se tulikin äristen Condaa vastaan, huomaamatta meitä neljää muuta Lottaa, Hania, Nettaa ja minua. Tuli rotikalle äkkikäännös, kun huomasi, että mutkan takaa tuleekin neljä samanlaista lisää. Ollaan me vaan niin aikamoinen lauma. Sitten ihmisemme huusivat meidät takaisin, joten jäi sitten rotikka omalle tontilleen ja me palasimme omallemme.

Aina treffien jälkeen olen ihan poikki. Nukuttaa tosi sikeästi. Ja niin kävi eilenkin Keskellä yötä havahduin siihen, että mamma toruu minua… wuh? voi minua!! Olin niin sikeässä unessa, että pissasin lattialle ja tiedän, että se johtui ihan väsymyksestä, koska olen sisäsiisti koira! Voi että minua hävetti. Istuin selkä mammaa päin tuijottaen maahan, kun mamma melkein nahkasillaan kuivas ja pesi pissojani lattialta. Voi mamma raukkaa. Kun sitten mamma oli sotkuni siivonut ja mennyt pedilleen, siirryin hiljaa hiipien sohvalle jatkamaan uniani.

No saipa mamma vastauksen siihen, kun viime treffien jälkeen olin pissanut sohvalle!! Mamma luuli, että minulla on Pissis ja käytti lääkärillä, mutta tulokset olivat putipuhtaat, tietenkin. Osataan me koiratkin tehdä unissamme kaikkea hölmöä… No onneksi mamma ymmärtää sen. Mutta kyllä minulle vieläkin nousee häpeän tunne ihan korviin asti, kun tässä nyt turisen asiasta. Mutta on hyvä turista kaikesta mieltä painavista asioista, niin eipä jää mielentakuiksi tuonne ajatuksiin…. Niin olen ihmistenkin ymmärtänyt tekevän.

Mutta nyt iloisempiin uutisiin… Minä saan ihan oman pihan vahdittavakseni! Wuh-Wuh!! Me muutetaan! Ensin vain pidämme mökkiloman, mamma sanoo sitä kesälomaksi. Ja sitten kun tulemme sieltä, niin muuttopuuhat alkaa. Eli se tarkoittaa sitä, että kaikki tavarat, lelut ja luut, muuttavat uuteen asuntoon. Siis, kun tämä lehti on kuonosi edessä, niin minä olen jo oman pihan vahti!!

Oikein hauskaa kesän jatkoa ja syksyn odotusta, hännät viuhuen!!
-RODE