Jos toissa iltana oli minulla identiteettini hukassa, niin eilen illalla oli ,kuulemma, korvat. Olimme lenkillä, kuten yleensä, metsässä ja vapaana. Kun sitten jonkin matkan päässä meistä mutkan takana olikin iso saksan paimenkoira, niin ryntäsin suinpäin sen luokse, kuuntelematta mamman takaisin huutoa. Yleensä olen totellut ”odota” sanaa ja mamma on laittanut minut hihnaan, mutta nyt en reagoinut siihen mitenkään. Mutta en uskaltanut kuitenkaan mennä sen ison koiran luokse haistelemaan, kun se haukahti minulle. Joten palasin mamman ja papan luokse niskakarvat pystyssä. Mamma laittoi minut hihnaan ja sanoi, että siinä olet koko loppu lenkin, kun et tottele. Päästi kuitenkin keskellä metsää minut vapaksi, mutta pian aloin mennä liian kauas mammasta ja papasta, taas ”korvat hukassa”, joten jouduin hihnaan ja olin siinä loppu lenkin.

Tänään sitten päivälenkillä harjoiteltiin hihnassa oloa ja käveltiin mamman kanssa ”kyläkaupalle”, eli pienimuotoinen ”city-lenkki”, mamma sanoi. Kyllä oli vaikeaa, mamma pysähteli kokoajan, kun minulla olisi ollut kiire pois sieltä. Mielestäni siellä oli liikaa hässäkkää, oli autoja, isojakin ja ihmisiä sekä Mopoja... Ei mitään rauhallista paikkaa... Ja sitten mamma jätti minut tolppavahdiksi, kun kävi kaupassa, pikaisesti onneksi. Silloin viereeni ajoi mopo!!! Mutta hassua, en saanut enää paniikki kohtausta, vaan katselin kuinka ihmispentu otti päästään sellaisen pallon näköisen jutun, kait se oli lakki? (Arvelen, koska mammalla on lippalakki, mut onneks se ei ole pallon muotoinen..) Olin ihan rauhallinen, ei edes niskakarvat ollut pystyssä. Välillä vilkuilin ovelle mistä mamma meni sisään. Mamma kertoi, että näki minut kaupan ikkunasta ihan kokoajan.

Nyt olen leikkinyt Krokon kanssa niin rajusti, että Kroko on saanut ison haavan poskeen. Välillä käyn lelukopan luona vikisemässä sille, ihmetellen mihin sen ääni on kadonnut.

Mutta aika rauhallisesti tämä päivä on minun osalta mennyt. En ole keksinyt mitään uutta jäynää, iltalenkinkin olin tosi nätisti. Mamma on touhunut jotain omia juttujaan, joita minä olen katsellut ihmetellen. Ja samalla saanut liikuntaa täällä sisätiloissa ollessa, kun mamma liikkuu olohuoneen, parvekkeen ja keittiön väliä, enkä malta tietenkään mihinkään niistä yksinkään jäädä.

Nyt hän on onneksi istuu näppäimistön äärellä, joten voin levätä tässä sohvalla ja tarinoida.

Että sellainen päivä tänään.