Olenpas ollut todella laiskalla tuulella tämän blogin suhteen.. Mutta, jos nyt en lupaa päivitää tätä ahkerammin, niin katsotaan vaikuttaako se asiaan mitenkään..

Tänään ajattelin kertoa sinullekin, että olen saanut uuden asukin tänne. Aluksi en oikeestan  välittänyt, että mokoma karvapallero tänne jäisi. Koska se huomio mitä ihmisiltäni vain joutaa, haluan vain minä ja kaikki rapsutukset itselleni.
Mutta sitten tajusin, että asialla on puolensa. Ihmiseni ovat päivisin pitkän aikaa pois,  jolloin joudun olemaan yksikseni, joten nyt sitten tuosta karvakasasta on seuraa, vaikka emme toisiamme juurikaan ymmärrä.

Jaa, että mikä se on? Se 'karvakasa'?  KISSA. Paljon karvaisempi kuin koskaan aikaisemmin olen nähnytkään. Ja sillä on kynnetkin terävimmät kuin kenelläkään muulla. Paljon itsepäisempi kuin aikaisemmin tavatut. Eikä pelkää minua, se ei lähde karkuun vaan kääntyy kohti, sähisee, niinkuin varoittaakseen, ja mikäli en usko, nappasee tassullaan, joka on täynnä teräviä kynsiä. Se jos mikä, saa minut pysähtymään, koska kirsussa ne kynnet tuntuu aika ikävän pisteliäiltä. Enkä nyt halua kuitenkaan riitoihin kaverin kanssa. Alussa tietenkin uteliaisuudesta minä sitä lähestyin, mutta kun ei puhuta samaa kieltä, niin eihän siihen tutustumiseen auttanut kuin aika. Niin mamma sanoi, että rauhassa kun olen, saan halutun lopputuloksen. Ja meidän mamma on niin viisas, että tiesi senkin pitävän paikkansa. Kun en juossut ja hötkyillyt, kissa liikkui enemmän. Ja tuli jopa lähelle haistelemaan.

No nyt me ollaan jo ihan hyviä kavereita. Tuo kissa on asunut luonani jo pari viikkoa, niin mamma ajankulun ilmaisee. Pesen aina sen korvat ja pepun. Luulen, että se helpottaa kissan pesutouhuja, kun näyttää siltä, että suurin osa sen hereillä olo ajasta menee pesuhetkiin.

Mamman perään tuo kissa on. Aina kun mamma tulee kotiin, se juoksee mamman perässä ja kurnuttelee. Melkein muistuttaen sammakkoa, mutta kuitenkin eritavalla. Ja sitten se hurisee, kuten imuri? Mutta paljon, paljon hiljempaa ja aaltoilevasti. Kuka nyt tuollaista kieltä osais? Meille ei edes koirakoulussa opetettu tuollaista ymmärtämään.

Leikkiä sekin osaa ja yritän kovasti liittyä mukaan sen hiirileikkeihin. Lattia vaan tömisee, kun yritän tehdä niitä minun leikkihyppyjäni, joista tulee muuten ihan pentumainen olo. Tosin, suuremmaksi osaksi tulee sellainen kömpelön puoleinen olotila, kun tuntuu että liikkeeni menevät kuin hidastetusti, tuon kissan liikkeisiin verrattuna. Se kun on melkein ajatustani nopeampi. Viuh vaan, ja kissa on jo toisessa paikassa, kun minun tassut vasta sutii paikoillaan. Mielenkiintoinen ja ihan mukava veijari.

Kissan mielestä minä saan talon parhaimmat vedet vesikuppiini, mutta ei minua haittaa, että käy lipittämässä, kunhan jättää minullekin vähän. Samoin kissa tykkää raksuistani, mutta sekään ei haittaa minua, koska luotan, ettei mamma minua tule nälässä pitämään sen takia, että kissa maistaa muutaman nappulan.
Tälläistä täältä kukkulalta tällä erää...