Olipas mukavan lämpöinen päivä eilen. Tämän kevään lämpimin päivä.
Katselin ja haistelin sekä hiukan maistelinkin kevään mukanaan tuomia tuoksuja, sekä makuja, mitä oli ihan joka puolella.


Tottakai oli mukavaa olla terassilla ja tarkkailla lintujen sekä oravien touhuja pihapiirissäni. Naapuritkin alkoivat heräilemään talviuniltaan, joten pihakulmilla alkoi olla ihan toisella tapaa elämää ja ääntä kuin talven aikaan.
Sisällä maltoin vain käydä katsomassa olisko ruokakippooni ilmaantunut jotain extraa.....
Mutta samaa vähän huomasin mammassakin, ei hänkään sisällä käynyt kuin hakemassa kuppiinsa kahvia. Tuolin hän oli terassille tuonnut, istui siinä, litkien kahviaan ja katsellen kanssani kulmakunnan elämää. Ja tietenkin se kamera mukanaan.

Tottakai asiaan kuului ottaa kevään ensimmäiset tirsat terassilla. Tietenkin vain koiranunta, koska ainahan jotain mielenkiintoista kuului jostakin, jolloin täytyi tarkistaa tilanne. Olenhan luonteeltani vahtikoira.

Oikein mukavan leppoisa sunnuntai-iltapäivä.