Aivan mahtavaa aikaa tämä kesä. Olen melkein joka viikko käynnyt treffeillä siskojen ja mamin sekä tädin kanssa. Me treffataan aina samassa paikassa ja huomaan heti milloin on treffipäivä. Pappa harvemmin lähtee mukaan ja mamman kanssa emme kahdestaan juuri muualle mennäkkään autolla, jolloin on helppo arvata minne silloin olemme matkalla. Ajomatkakin treffipaikalle on lyhyt,  joten olemme siellä todella nopeasti.

Aina heti ensimmäisen bronkun nähdessäni  jo autossa ollessani, alan ulista mammalle, että ”hiukan reippaammin se auto parkkiin ja minut ulos täältä”. Ja jos mamma väittää, että minulla on vain korvat koristeena joskus, niin kyllä minun mielestäni sillä hetkellä mammalla on korvat vain koristeena, koska se autosta ulos pääseminen on mielestäni matkan hitain hetki.

Mutta voi sitä rajatonta riemua, kun pääsen muun lauman kanssa vapaana juoksemaan metsään. Me painitaan ja juostaan keppihippaa, tai  vaan juostaan ihan juoksemisen ilosta. Välillä Netta-mamma antaa minulle kurinpalautusta, samoin Conda-täti, varmaankin ihan ansiosta, mutta ei se menoamme haittaa.

Siellä metsässä on myös iso vesialue, ei kuitenkaan niin iso kuin ”Saimaa”. Vedessä on kiva vilvoitella ja juosta rantavedessä. Eikä janokaan pääse yllättämään.  Ihan tarpeeksi syvää siellä kuitenkin on, että siskot Duffi ja Stella pystyvät uimaan. Me muut emme juurikaan rantaa pidemmälle pääse,( ihmiset luulee ettemme uskalla) kun tassut  eivät riitä pitämään korvia, saatikaan kirsua, vedenpinnan päällä. Siskot menevät uimaan, kun ihmiset heittävät heille keppejä pitkälle. Me muut odotamme rannalla, jotta he tuovat kepit ja sitten alkaa kova keppihippa ja Conda-tätihän kepit lopulta lähes aina saa.

Tietenkin treffitkin aina päättyy aikanaan ja me lähdemme jokainen omiin oloihimme. Minä ainakin olen aina reissun jälkeen todella väsynyt, että seuraavanakaan päivänä en kaipaa mitään erityisen suurempaa liikuntaa. Mutta on hyvä ladata ”akkuja”, kunnes taas seuraava tapaamisemme koittaa.