Tänään pääsin pitkästä aikaa moikkaamaan siskoani Hania. Olin ihan onnesta sekaisin, kun oltiin metsässä syvässä hangessa, komensin Hania juoksemaan ja juoksemaan koko ajan. Hanikin yritti välillä torua että "turpa kiinni", kun haukuin aina pysähtyessämme. Tosin olihan siitä aikaa, kun viimeeks ollaan nähty, joten pitihän ne kuulumisetkin haukkua.

 Hani hyökkää.

 Meidän kaulailua.

Sitten metsäreissun jälkeen menimme sisälle, missä odotti aivan käsittämätön yllätys ja hiukan pelottavakin. Siellä oli monta mustaa vauvapentua, enkä sitten uskaltanut mennä edes niiden lähelle, vaikka kuinka mamma ja kasvi-mamma yrittivät houkutella. Hani kyllä uskaltautui niiden lähelle nuuskuttelemaan, minä mielummin tyydyin nuuskuttelemaan huoneen ilmaa ja seuraamaan tilannetta hiukan kauempana.

 Tiibetinmastiffin pentu 5 vkoa.

Vauvapennut pysyivät omassa nurkassaan ja minä sekä Hani vallattiin muu tila painimiselle. Toki me myös hellimme toisiamme, halailtiin ja pestiin korvia. Ja levättiin painien välillä vierekkäin. Oli niin ihanan mukavaa.