Kylläpä aika rientää.. Niin ihmiset sanoo. Olen turissut sinulle asioitani monta pimeää aikaa sitten, joten ajattelin laittaa tuon mamman taas näppäilemään.

Varmaan olet miettinyt miten ihmeessä olen saanut aikani kulumaan, kun mammakin on aloittanut duunit, jolloin päivien yksinolo aika on venynyt pimeän ajasta melkein seuraavaan pimeään. Juuri ja juuri ennen pimeän tuloa ehdimme käydä intin metsässä suolla juoksentelemassa.

Voi kuule, minä olen sen verran kekseliäs kaveri, että keksin kyllä aikani kuluksi muutakin kuin vain nukkumista.... Heti aamusta käydään mamman kanssa pitkä, koko korttelin keirtävä lenkki, joten sen jälkeen alkaa ramasemaan. Hetkeksi. Sitten alkaa päivän touhut.. Olen lukenut, mamman sanojen mukaan ”matkaopasta”. Mamma kysyi että, mihin ajattelin lentää????? Lentää!! Eihän sitä osaa tehdä kuin Linnut. Joten en minnekkään

Olen lukenut myös maalausalan lehden ja mamma kysyi minulta onko suunnitelmissa maalarin ammatti (kuten hänellä on)... No en, minua ei ole jalostettu maalariksi, kunhan selailin.

Siivousta olen harjoitellut eteisen kynnysmaton kanssa ja ravistellut sekä riepotellut sitä pitkin kämppää. Se on kyllä aika kehnoa tekoa, kun ei minun ravisteluitani kestä... Vessapaperi rullakin oli kiva lelu yhtenä päivänä, mutta nykyään mamma laittaa senkin niin korkealle etten siihen enää yletä.

Sitten yhtenä päivänä löysin papan ”taskulaskimen” joten sitä vähän maistelin... Mamma puolusteli minua papalle sanoen, etteihän minun tassut mahdu näppäimille joten hampaat oli otettava avuksi... Opinkohan minä laskemaan?!? No ainakin, ruoka kertoja on kaksi päivässä ja viitenä aamuna mamma lenkittää ensimmäisen lenkin ja kahtena aamuna lenkittää pappa. Enköhän noilla laskutaidoilla pärjää....

Eräänä päivänä menin katsomaan lehtikorista lehteä luettavaksi, mutta kori olikin tyhjä! Joten aloin tutkimaan itse lehtikoria, joten aikani kului aika leppoisasti sen kanssa. Päivän posteja en enää pääse ensimmäisenä lukemaan, kun mamma on keksinyt laittaa pyyhkeen ovien väliin, jolloin postit ei ole enää saatavissa oven alta. Mutta postinkantajan haukun joka päivä, kun käy kolistelemassa oven takana.

On ollut myös päiviä etten juuri ole tehnyt mitään, nauttinut vain omista leluistani ja vanhoista luista, jotka ovat ”luukopassa” entisen lehtikorin paikalla. Ettei tämä nyt niin kauheata ole, kuin aluksi luulin, ja vatsanikin on jo tottunut uuteen ruokailu rytmiin. Yhtenä iltana tapasin rakkaan siskoni Haninkin pitkästä aikaa, joten kyllä minun ihmiset korvaavat sen ajan hyvin takaisin minkä yksin joudun olemaan. Mutta kyllähän mukavinta on viikonloput kun mamma ja pappa ovat molemmat kotona ihan koko päivän.

 Hani ja Minä

 metsä on maailman paras lenkki paikka