Pitkästä aikaa saan tuon mamma istumaan minun vuoksi tuohon näppäimistön ääreen. Se vaan on häärännyt ”takkiensa” ja ”puunsa” kanssa... Takki juttuja en oikein ymmärrä, mutta tuo puu kuulostaa järkevälle, se on mamman ”sukupuu” ja jotenkin mamma sitä näppäimistöllä kasvattaa. Ja välillä se hihkaisee löytäneensä jonkun kaukaisen sukulaisensa. No, vuh, perustaisivat sukulehden, niin ei tarvitsisi etsiä, kun kaikki löytyy lehdestä!!! Niin yksinkertaista ja huoletonta.

On mamma ehtinyt kanssani käymään lenkillä, tottakai. Nyt onkin ollut ihan mukavaa, kun ei ole satanutkaan ja olemme tehneet pitkiä lenkkejä, kun mamma sekä pappa etsii yhä niitä sieniä metsästä, niin emme huomaakkaan kuinka aika kuluu.

Muistatko kun kerroin sinulle tykkääväni mustikoista? Nyt olen löytänyt toisen ihanuuden, Puolukan!!! Oletko maistanut? Ne ovat todella hyviä ja mamma yrittää opettaa minua syömään niitä suoraan puskasta, kuten mustikoitakin, mutta kun se on paljon helpompaa odottaa, että mamma tai pappa saavat tassunsa täyteen puolukoita, sitten minä menen ja syön ne. Saa sitäpaisi paljon enemmän kerralla turpaan sillä tavoin. Nerokasta, eikö vain!! Tyyliin, yksi muille, tassullinen mulle.

Mamma sanoi, että Puolukat ovat erittäin terveellistäkin. Ja onhan se ihan hyvä että opin syömään tuolta metsästäkin kaikkea hyvää ja terveellistä. Ihan siltäkin varalta, että kaupasta Papanat loppuu... kun mamma välillä sanoo, että joutuu kohta syömään papan kanssa minun papanoita, kun muu ruoka loppuu.

Olen tässä ehtinyt ihmettelemään kaikenlaista. Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että onkohan minulla aikainen ”murkku ikä”? (Mamma käyttää tuota ”murkku” sanaa ihmispennustaan.) Kun minusta uroksien pissan haju on mielenkiintoinen! Ai, että mistäkö tiedän, että se on uroksen pissaa? Siitä tietenkin, kun emmehän me nartut pissaille puoleen väliin puunrunkoa tai puskien latvuksiin, vaan niiaamme nätisti niiden viereen! Sivistyneesti, niinkuin mamma sanois. Urokset pissaa ihan jokaisen vastaan tulevan rungon päälle. Siis, aivan holtitonta! Mitenkä ne viitsiikään lurautella niin vähän kerrallaan, ja joka puolelle, luulis siinä jo rakon räjähtävän, kun joutuu pihistelemään seuraavaan runkoon. Mutta jotenkin vaan se haju kiehtoo, että sitä pitää haistella tosi tarkkaan ja pitkään. Tietenkin se on nyt ällöttävää, kun eihän minua urokset kiinnosta kuin riehumis mielessä, mutta, haistelemalla opin tunnistamaan ”kulmakunnan kundit”.

Tietenkin, nyt kun olen saanut mamman kirjoittamaan turinoitani, sanoo minun sisäinen kelloni, että pitäisi lähteä ulos. Johtuu varmaan, kun kerroin tuota pissajuttua, niin se herätti rakon. Tämän päivän pitkä lenkki onkin vielä tekemättä. Mutta toivottavasti mamma ehtii huomenna taas kirjoittelemaan turinoita.