Tänään kun olimme lenkillä törmäsimme suureen teltta alueeseen. Siellä oli myös Poneja ja Laamoja (tosin mamma ei ihan varma ollut niiden rodusta). Oli siellä koiriakin. Mutta kaikki olivat aitojen takana. Mamma sanoi että sirkus on tullut kylille. Minua kyllä kiinnosti enemmän ne eläimet.

Jäin turvallisen välimatkan päähän katselemaan ponien touhuja, kun säikähdin ohi kulkiessa yhtä uteliasta, joka olisi tullut tekemään lähemmin tuttavuutta. Ensi silmäyksellä, kun poni lauman näin haukahdin, että "kivaa kavereita paljon...!" hypin ja haukkuen pyysin niitä leikkimään, kun katsoin, että olisin sopivan kokoinen leikkikaveri, mutta mamma nauroen sanoi "taitaa Ego vaan olla yhtä iso", kun ryntäsin karkuun lähestymis yritystä, niin pitkälle kuin hihna antoi myöten. Mutta nuuhkin ilmaa innokkaasti. Kyllä, hyvälle ne haisi.

Mamma yritti ottaa kyllä hyviä kuvia, mutta tiedäthän sinä minut... en millään jaksa pysyä paikoillani, varsinkaan jos on jotain mielenkiintoista tutkittavana. Tämän lähemmäksi ei mamma uskaltanut minua päästään näitäkään kavereita.. Nekin oli aika vilkkaita vain yksi halusi esitellä itseään sen aikaa, että mamma sai suht hyvän kuvan.

Kävimme vielä illalla katsomassa eläimiä, mutta niillä oli kiirettä, ne joutui "karsinoihin" ja sieltä ne vietiin isoon telttaan missä oli ihan kauhea meteli. Me odotettiin mamman kanssa turvallisen välimatkan päässä, että pääsisivät raukat pois sieltä,. Eihän tuollaista kestä kukaan. Kun ponit olivat taas karsinoissaan sanoi mamma "mennään". Joten jatkoimme matkaa normaalille ilta lenkille, jonka jälkeen tulimme katsomaan oliko pappa kääntänyt edes kylkeään.

Vuh, huomasitkos, että mamma on kirjoittanut blogiin vähän omiaankin tuonne "sivuille". Käy lukemassa jos jaksat. Nyt jatkan sonnin sudin kaluamista.