Mukava yllätys oli taas tänään kun mamma tuli aikaisemmin kotiin ja lähdimme pitkälle lenkille. Nyt taas ratkaisin yhden arvoituksen ollessamme metsässä. Monesti, kun olemme siellä kuuluu ohimenevää murinaa, kuten autostakin, mutta paljon kovempana, enkä mitään näe.. Mutta tänään, kun meteli taas lähestyi ja oli kohdalla, olin yhtä valppaana kuin ennenkin, mutta nyt tajusin katsoa ylös. Sieltä se ääni tuli, taivaalta. Mamma sanoi, että se on lentokone. Mamma kyllä on sanonut sen joka kerta, mutta nyt osaan yhdistää, luultavasti, äänen ja nimenkin, vaikka nimi ei sinänsä kerro minulle mitään.

Meidän metsälenkin yksi reitti kulkee kallioisella polulla, minkä lähellä on kerrostalo, mutta meidän ”kämppä” ei ole siinä talossa. En koskaan aikaisemmin ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta nyt en tiedä mikä ajatus minulle tuli juosta sinne pihalle moikkaamaan ihmisiä mamman käskystä huolimatta ja sitä edes kuulematta. Vaikka mamma on kertonut, ettei kaikki ihmiset meistä koirista tykkää, niin silti suinpäin sinne heitä tervehtimään juoksin. Onneksi ne ihmiset olivat ihan ystävällisiä, kysyivätkin että missäs sinun ihminen on, mutta enhän minä siinä ehtinyt sitä miettimään sen enempää, juuri sillä hetkellä. Siellä oli myös rappuun menevä ovi auki mikä alkoi kiinnostamaan ja juuri, kun olin menossa sinne, kuulin mamman huutavan minua, jolloin tajusin, ettei se mamma minun kanssani tullutkaan ja kuinka kaukana hänestä olenkaan, joten ravasin takaisin hänen luokseen. Jatkoimme matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin jotenkin yli-innoissani, energinen, kuten mamma tähän sanoisi, vaikka lenkki olikin jo loppu metreillä. Tutkin ja haistelin turpa maassa paikkoja mielenkiintoisena mennen siksakkia eteenpäin sellaisella tohinalla, kuunnellen vain tassujeni töminää... Kunnes... Hetkinen... Liian hiljaista..... Jotain puuttuu??.... Mamma?!?!?!! Mamma ei ollutkaan takanani, ei edessäni... ei missään!!! Oli pakko pysähtyä paikoilleni ja haistella maata ja ilmaa, kuunnella sekä miettiä hetken mihin olen mamman hukannut..? Menenkö eteenpäin vai palaanko taaksepäin?? Kunnes päätin palata matkaa takaisin päin ja sieltä puskan takaa mamma sitten löytyikin. Loppumatkan kuljinkin sitten ihan mamman lähettyvillä. Ja hötkyilemättä.

No, kun nyt aloitin haukkumaan oikuistani, niin kerron tämänkin. Mamma kun on nyt parina päivänä ollut tosi kiireinen ja kauan pois, niin olen yrittänyt viihdyttää itseäni Papan lenkkitossuilla... Siitä ei mamma ole tykännyt ja papan tossut alkaa näyttää kohta samalta kuin minun Krokokin.. Syödyltä. Pappa kyllä tuumas, että kyllä niillä lenkin pari vielä heittää, ja totesi, että parempi laittaa piiloon silloin kun niitä ei käytä. Jokohan muistaisin ettei kengät ole leluja... muuten pappa ei pääse lenkille mukaan.

Lelusta tuli mieleeni tietenkin Kroko ja Possu. Molemmat ovat minulle vieläkin erittäin rakkaita, vaikka Krokolta on syöty puolet poskesta, eikä vingu enää ja Possullakin jo kaulassa reikä, mutta röhkii vielä. Niitä kantelen vielä pitkin ”kämppää” lelukorista sänkyyni ja takaisin ihan päivittäin. Sekä juttelen niille omalla hennolla ulinallani. Olen saanut uudet lelut niiden tilalle ja vaikka nekin vinkuu ja röhkii, niin siltikään eivät ole yhtä rakkaita ja saavat olla lelukorissa monta päivää ihan rauhassa.

Tuli muuten mieleen taas yksi juttu. Kun sitten innostun kantelemaan lelujani niin menen usein mamman tai papan tassuihin tökkimään lelullani, kun he tassuttelevat keittiön ja olohuoneen väliä. Sitten tassullani yritän tarrata takaa päin kiinni heidän tassustaan, niin että meinaavat joskus jopa kaatua. Mamma kysyykin että meinaanko ”kamppaa” heidät... En tietenkään se on vain yksi minun tapa pyytää leikkimään. Sitten vielä tykkään kävellä heidän tassujen välissä pitkin ”kämppää”.

Kylläpä aika rientää. Olen jo 20 ja puoli viikkoa vanha ja painan lähemmäksi 30kg. Mamma miettii miten ilmoittaisi nykyään ikäni. Viikoissa olen jo 5 kk, mutta päivissä vasta 10 päivän päästä. Ja päätyi siihen tulokseen, että vain tämän kerran enää ilmoitetaan viikoissa ja sitten aletaan laskemaan kuukausi kerrallaan. Mamma ei ole enää innokas nostelemaan minua punnitukseen ja sanoikin, että jos huomenna jaksaisimme käydä keskustassa ohimennen punnitsemassa eläinlääkärin eteisessä olevalla vaaalla, mihin pääsen itse kiipeämään. Mamma kun ei mene huomenna ”kouluun”, niin voimme tehdä vähän isomman ”city-lenkin”. Tietenkin, jos on hyvä ilma.

Siitä varmasti tulisi mielenkiintoinen reissu, joten haukun sitten huomenna taas lisää.