Onpa tässä ehtinyt kulua hetki jos toinenkin kun viimeeksi olen turinoinut päiväkirjaani. Tapahtumiakin on ollut yks jos kolmaskin. Eli se ei tarkoita, että, kun en mitään turise en mitään tekisi. Päinvastoin, tapahtumia on niin paljon, etten muista niistä päivittäin turista, kun väsyttää illalla jo kovasti. Kyllä tässä on kolkeiltu mamman hermoja ja hän minun ihan tasapuolisesti, niinkuin muistuttaen, että, kuka on mitäkin tässä laumassa ja useimmitenhan minä sen mittailun häviän. 

Keskustassa ollaan käyty opettelemassa ”city-käyttäytymistäkin”. Ja hihnassa olemista samalla, kun sinne keskustaan tassuteltiin.kun ollaan vierailla poluilla kävelen mamman vieressä ihan nätisti, jollei tule vastaan toisia koiria. Kaupan edessä mamma sitoi minut kiinni seinään ja käski odottaa. No mitäköhän muutakaan voin siihen sidottuna voin kuin odottaa. Mamma meni talon sisälle ja tuli hetken päästä kahvimukin kanssa takaisin. Siinä sitten oltiin ja katseltiin molemmat maailman menoa. Autoja tuli ja meni ohitsemme sekä pyöriä ja mopoja. Aina kun peppuni nousi maasta, kun innostuin ohi kulkevista ihmisistä, mamma komensi takaisin istumaan. Siinä kävi joitakin mamman tuttuja juttelemassa ja mamma sanoi niille, että ollaan koirakoulussa, opetellaan city-käyttäytymistä. Minä vain mietin, että tälläistäkö se sitten ”koulussa” olo on? Mukavaa, kun vaan voi katsella ja ihmetellä sekä haistella ohi meneviä hajuja. Ja totella istumista. Kyllä minä viihtyisin koulussa, mutta ilmeisesti mamma viihtyy minun kanssa enemmän, koska ei aina halua kouluun lähteä. Juuri kun jo aloin nauttimaan olostani niin paljon, että menin maahan ihmettelemään maailman menoa tokasi mamma, ”mennään”. Niinpä tietenkin, heti kun mamma käskee niin pitää tapahtua, ilmankos papan kanssa välillä protestoidaan...

Sitten olen käynnyt parikin kertaa Hanin kanssa uudessa koirapuistossa minne liikutaan autolla. Toisella kerralla jätin mamman ja papan kämppään, kun kasvi-mamma haki vaan minut mukaansa. Hanin kanssa riehuminen meinasi vain sillä kerralla alkaa jo autossa. No, enhän minä ennen ole toisen koiran kanssa jakanut auton sohvaa... Mutta perille päästiin ja vielä takaisinkin, kun kasvi-mamma oli murahtanut ”loppu”-sanan niin riehuminen oli loppunut siihen paikkaan.

 

 

Metsässä tietenkin ollaan oltu päivittäin joka lenkillä, joko läheisessä tai sitten menty autolla vähän pidemmälle. Pappa ja mamma ovat keränneet niitä sieniä joita minua kielsivät syömästä, mutta mamma sanoi, että parempi etten maistele yhtäkään, kun jotkut ovat myrkyllisiä... Mutta ei haittaa. Kun mustikat ja puolukat ovat metsästä loppu, niin huomasin, että pidän omenoista. Niitä mutustelen pitkään ja hartaasti.

Rajojani olen myös kokeillut... 

Yritin mennä tässä yksi ilta mamman ja papan sänkyyn taas, jolloin he yhteen ääneen kielsivät minua ja sanoivat, että minulle riittää sohva valloitettavaksi, sänky on heidän. Eiköhän tuo tieto perille mennyt, etten ainakaan heidän nähden sinne enää pyri, kun kerta ihan yhteen ääneen muristaan.

Mamman sekä papan lenkkarit aina kuljetan ja vähän mutustelen niitä, jos eivät muista laittaa niitä kaappiin, kun jättävät minut yksin.

Kerran mamma yllätti minut keittiön roskista haistelemassa, jolloin sain lähtöpassit keittiöstä... Vainuni sanoi että roskiksessa oli kanaa ja arvaa tuoksuiko hyvälle?

Ja kerran mamma yllätti minut metsässä syömästä toisen koiran ulostetta!!! Arvaa huusiko mamma lujaa ”EI” ? Kyllä huusi, enkä saanut pusutella mammaa koko päivänä eikä mamma kyllä halunnut minua edes lähelleen vaan siirtyi toiseen paikkaan kuin sohvalle viereeni. Väitti, että minun henki haisi todella pahalle. No siitä on jo aikaa kulunut, mutta tuli vaan nyt mieleeni... Meillä koirilla on vaan sellainen tapa, että joskus paska maistuu.

On mamma yllättänyt minut piahtaroimassakin jonkun hajun päällä, mutta mamma ei siitä paikasta löytänyt mitään, vaikka epäili siinä olleen hevosen paskaa. Eikä passittanut minua suihkuun, kun en haissut milleen.

Mamma katsoo kaikki koira ohjelmat telkkarista ja oppii kuulemma sitä kautta lukemaan ajatuksiani vielä paremmin, joten kohta minulla ei ole mitään millä yllättäisin hänet. Kyllä minäkin niitä katson, jos en juuri silloin ole torkuilla, mutta en katso sitä niin tarkasti. Välillä käyn nuuhkimassa telkkaria, kun joku mielenkiintoinen kaveri olisi siellä ja kun se ei haise miltään jätän asian sikseen mennen mamman viereen sohvalle katselemaan.