Sunnuntai alkoi sillä, että jo kukon laulun aikaan oli minun ihan pakko herättää mamma kanssani pisulle. (En tiedä mikä on kukko, saatikaan mitään sen laulusta, mutta sanonta viittaa siihen, että todella aikaisin, näin sunnuntai-aamuksi) Mamma vähän murahteli, mutta valitsi ylös nousemisen ennemmin kuin rätin tassuun ja siivoamisen.. Päästin mamman kyllä takaisin nukkumaan heti pisureissun jälkeen, kunnes mahani alkoi vaatimaan jo aamupalaa.

Satoi vettä ja mamma sanoi, ettei ole kivaa jos sataa vielä silloinkin, kun pitäsi mennä minun suku treffeille... Wuh, tää se päivä on!!! Minua ei sateet haittaa! Laittakoon mamma sen lippalakin päähänsä, niin ei kastu!

Kun lähdimme aamupalan jälkeen kunnon lenkille, niin jouduin minäkin vähän väliä ravistelemaan turkkiani, kun vesipisarat kastoivat sitä ihan koko ajan, vaikka yritimme olla metsässä puiden oksien suojassa. Ja sisään tullessa mamma kuivas minut pyyhkeellä. Onneksi olin vain metsässä sammaleissa ja varvuissa, enkä mennyt kurasiin paikkoihin, muuten olisin joutunut suihkuun. Tiedän, että jonain päivänä joudun sen kokemaan, mutta se päivä ei ole vielä... Ei kukaan tervejärkinen koira kierrä kuralätäköitä!!!

Sitten mamma ja pappa jättivät minut taas vartioimaan ”kämppää” ja lähtivät käymään jossain, joten taas otin torkut sillä aikaa.

Kun he tulivat takaisin oli heidän mukanaan papan veli ja papan isä (voi kun minäkin näkisin veljeni ja isäni) ja hetken päästä tuli ovesta myös papan äiti... Tämäpä yllätys, papallakin oli suku-treffit!!! Ja samana päivänä kuin minulla! Voi kun minua olisi väsyttänyt, mutta minun oli pakko kuunnella kaikki suku asiat ja putsata papan veljen turpaa ja korvia, samoin papan äidin ja syliin oli pakko päästä. Papan isää vähän aristelin, kun hänellä oli niin möreä ääni, mutta vähän kuitenkin pesin hänen tassujaan. Ja kun he sitten lähtivät, sanoi pappa, että olisi aika lähteä bro-treffeille. Voi, minun uneni jäivät vähäisiksi, mutta ehdin minä autossa pienet torkut ottaa.

Kun sitten saavuimme ”JärvenPäähän” oli onneksi sade jo lakannut. Treffi paikalla oli jo siskot (Stella ja Duffi) vastassa ja Rauha-täti. Voi sitä riemua, hihnat vain häiritsivät, ettei päästy kunnolla peuhaamaan heti. Hetken päästä tuli Conda-täti. Ja viimeisenä paras: Netta-äiti ja Hani. Menimme porukalla koira-aitaukseen ja sitten koitti vapaus! Hihnat irroitettiin ja sen jälkeen se oli menoa. Seitsemän Broholmeria ravaamassa täysi neliveto päällä. Siinä oli muiden rotujen edustajilla pää pyörällä... Kun joku heistä tuli tutustumaan yhteen meistä, niin pian siinä oli kuusi broholmeria lisää tämän uteliaan ympärillä... Luulis, että siinä tilanteessa tulis kovemmaltakin pojalta pisut nurmelle, mutta onneksi meidän luonteet on niin mukavia, ettei meitä tarvitse pelätä, vaan jokainen uskalias sai meistä hyvän kaverin.

Sitä vauhtia riitti vähän toista tuntia (niin mamma sanoi) ja meistä otettiin myös sukukuva!! Kyllä se oli mukava nähdä Duffia ja Stellaa, (kasvatus kodissa Stellan nimi oli Hurja-Hertta, kun se niin tykkäs kurittaa meitä muita), enhän ollut nähnyt heitä sen jälkeen, kun tiemme erosivat kasvatuskodista. Duffi aluksi ei jaksanut leikkiä, kun oli tullut huonovointiseksi autossa, mutta onneksi pääsi sekin vauhtiin mukaan. Duffi oli aluksi ”vahtivuorossa” ja varoitti meitä hassusta esineestä keskellä koiratarhaa... Eikä kukaan meistä pennuista uskaltanut mennä katsomaan esinettä lähempää, ennekuin joku ihmisistä lähti mukaamme katsomaan mikä siellä oiken oli. Se oli kaatunut ”tynnyri”, jonka läpi pääsi tassutellen.

Minä en uskaltanut tynnytrin sisään mennä ja keksinkin että juokseminen ja painiminen siskojen kanssa on paljon hauskempaa. Rauhan ja Condan sekä Netta-äidin kanssa oli turha yrittää painia, niitä käytiin vain moikkaamassa ja haistelemassa aina välillä. He pitivät torua ja vahtia, äiti toruikin minua ihan turhasta räksytyksestä. Conda-täti on oikein vauhti hirmu... siellä se ravas pitkin tarhaa, eikä kukaan saanut sitä kiinni. Se oli kaunista katseltavaa, kumpa minäkin joskus....

Kaikki kiva loppuu joskus aikanaan, niin kävi myös meidän treffien. Olin ihan poikki, kun pääsimme autoon. Matkalla pissatettiin pappa ja se kävi myös kaupassa hakemassa heille jotain syötävää. Kanaa, hajusta päätellen. Mutta minä vaan löhösin mamman jaloissa, aina kotipihaan asti, enkä vielä siinäkään meinannut tajuta, että voisin siirtyä sisätiloihin nukkumaan. Kunnes mamma kehoitti. Vieläkin väsyttää ihan älyttömästi, joten annan mamman katsoa jotain elokuvaa nyt ja itse käyn yöunille. Näkemään unta rakkaista sukulaisistani, Lurps, teille kaikille!!!