Vaikka elämää en ole nähnyt kuin reilu 16 viikkoa vasta, niin tarinaa minulta riittäis monen sivun verran, mutta mamma sanoo että, hiljaa hyvä tulee ja vähän kerrallaan, meillä on loppuelämä aikaa. Eikä hän jaksa kokoajan vaan naputella, vaikka minä jaksaisin tarinoida kyllä, välillä pienet unet ottaen välissä. Lenkillä ollessani "tarinasuoneni" oikein pulppuaa, kun kaikkea tulee mieleen eri tuoksuista, mutta sitten sisälle tullessa suurin osa jutuista on jo unohtunut, kun niitä on niin paljon.
 

Nyt ulkona alkoi sataa vettä ja jossain kaukana Ukkonenkin murisee (silläkin tuntuu olevan paljon vahdittavaa) Minä en Ukkosta pelkää, koska olen huomannut ettei mammakaan. Olen kuullut jo kahdesti ihan läheltä Ukkosen (luulen että se on ollut ihan nurkan takana) Kun oltiin mökillä ja toinen kerta täällä kotona... Mökillä ollessani vain nukuin, välillä nostin päätäni kuunnellen että sanoiko se mulle, mutta kun huomasin että ei, niin jatkoin uniani. Täällä kotona olin mamman ja papan kanssa parvekkeella katsomassa, kun Ukkonen leikki valoilla (päälle, pois, päälle, pois...) ja taas murisi. Minä innostuin, kun se heitti parvekkeelle minulle puunoksan, jota aloin sitten kaluamaan. Taitaa olla mun kaveri toi Ukkonen. Vaikka olen kyllä kuullut mammalta hurjia juttuja mitä Ukkonen osaa tehdä ja että ne ”valot” on salamoita jotka voi sytyttää vaikka puun tai jopa talon palamaan... Aika hurjaa! Täytyy kunnioittaa sitäkin ja olla kiltti sille.. Jos se jotain auttais siihen ettei ihan hurjaks käy.

Tuosta parvekkeesta tuli mieleeni, etten ole kertonut, että minulla on kaksi kotia. Toisessa on piha (siellä asuu myös Jimi (17v), mamman ihmis-lapsi) ja toisessa tosi iso lasitettu parveke, jossa puolet on varattu minun toiselle sängylle (onhan minulla aina se oma sänkykin mukana). Pappa ja mamma sanoo parveketta ”kesähuoneeksi”. Välillä pappa ja mammakin löhöilee parvekkeella minun vieressä, kun siihen mahtuu.

Jos haluan, niin tilaa en anna papan sohvalla, koska olen jo niin iso, kun oikein venytän itseni, että vien koko tilan. Mutta kyllä minä useimmin tykkään olla siinä jommankumman kanssa, kun syliin olen liian iso. Mammalla on kyllä kuva missä me kaikki oltiin sohvalla, "perhekuva", mutta pappa on niin ujo, ettei halunnut sitä kaikkien näkyville, minä olen meidän perheen "linssi-lude" :)

Tiedän että mamma haaveilee muuttamisesta jonnekin maalle, missä olisi iso piha. Silloin minä saisin ihan oman kaverin toisesta ”brosta” ja kissasta. Mamma haluais paljon eläimiä ympärilleen. Mammalla on kissakin (rodultaan Pyhä Birma), mutta se asuu mamman pojan kanssa.

Isosta perheestä tuli taas mieleeni minun sukulaiset... Meitä on täällä Suomessa ainakin 63 ja kaikki olemme jollainlailla sukua toisillemme. Mamma sanoi että sitten isona, kun minua alkaa kiinnostaa urokset ”sillä silmällä” niin se on etsittävä ulkomailta. Tiedän että pentujen tekoon tarvitaan uros, mutta nyt koko ajatuskin yököttää, en halua katsoa urosta ”sillä silmällä”. Mutta kiva olisi nähdä kaikki sukulaiset ja kaikki yhdellä kertaa, siinä olisi hännänjuuri loppupäivästä varmaan uupunut ja ääni käheänä kaikista haukkumisista, kun asiaa varmaan riittäis...  pitäähän ihmisetkin sukubileitä.