Siis, tiedänhän minä, että mamma tykkää metsässä kävelemisestä, mutta harvemmin me olemme kahdestaan niin kauan ja niin pitkällä, sekä niin oudoilla poluilla, kuin tänään...

Mamma tuli aikaisemmin koulusta kuin normaalisti, mikä tietysti on mukavaa, kun pääsee aikaisemmin myös lenkille... ja luulin, että aikaisemmin saan myös ruokaa... mutta, mutta.. toisin kävi. Lähdimme, kuten normaalisti, lenkille, heti kun mamma oli saanut kassinsa pois ja toiset kengät sekä takin päällensä. Menimme ihan normaalin lenkin, kunnes olimme melkein loppusuoralla, niin mamma päättikin jatkaa metsää toiseen laitaan, minne ei koskaan olla tassuteltu. Vuh?! Entäs ruoka??? Sillä maku nystyrät oli alkaneet heräillä. Koska sehän on selvä, että aina lenkin jälkeen saan ruokaa ja viimeisissä mutkissa alkaa maku nystyrät siitä muistuttaa.. Eipä se auttanut kuin tassutella mamman perässä. Mutta varovaisemmin kuin tutuilla poluilla, täällä oli ihan uusia tuoksuja. Ja kokoajan jouduin vahtaamaan mammaakin, ettei saa jotain ”juoksu-kohtausta” (papan kanssa välillä saa!!) tai katoa muuten minulta. Mutta, se vaan höpötti jotain sienistä.. ja rapsi kuvia. Sienistä???
 

Se minun lääkärihän, silloin kun minulla oli korvatulehdus, puhui jotain sienestä??!!!?? Siis oliko minulla tuollainen korvassa??!! Vuh :o kamalaa!! Mamma kertoi tekevänsä papalle yllätyksen jos löytyis, sanoi: ”etsi Rode mammalle kanttarelli”...(ja otti minusta valokuvan)
 

Vuh??? Siis mikä?? Unohda koko juttu ja mennään syömään!!

Mutta, mamma vaan käveli ja välillä kyykistyi ja kuului ”raps”. Oltiin tassuteltu jo tosi kauas tutuista ympäristöistä, kun mamma ensimmäisen kerran sanoi, että mennään kohta syömään, mutta ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen kotiin päin. Minä olisin jo kääntynyt ja näytinkin mammalle suuntaa, mutta ei. Mamma jatkoi vaan matkaa ja sanoi, että kohta, sitten on ruoka aika. Vuh, vatsani taitaa olla etuajassa, koska kyllä yleensä mamma ajoittaa ruokailuni oikein.

Kun sitten mamma alkoi taittamaan matkaa kotiin päin niin tietenkin loppu metreillä tavattiin uusi kaveri, mutta minä en saanut leikkiä sen kanssa. Mamma sanoi sen olevan vasta 8-viikoinen westie-vauva, ettei sen kanssa voi vielä leikkiä, koska rokotuksia ei vielä ole.

Mamma jutteli ikuisuudelta tuntuvan ajan pennun mamman kanssa. Minua se luuli ensin Rhodesialaiseksi!!!!! Toki sain minäkin kehujakin, mutta kun ei leikkiä saanut, niin mielenkiintoni loppui ja nälkä sekä väsymys alkoi painaa.

Vihdoinkin sain ruokaa ja pääsin torkuille. Kunnes pappa tuli, hänkin tuli aikaisemmin tänään. Mamma näytti sieni-kuvat papalle (pappa tykkää sienistä), joten taas heidän ruokailun jälkeen lähdimme metsään. Tällä kertaa eri paikkaan, mutta minulle ihan tuttu. Sinne joutuu aluksi mennä autolla. Mamma ja pappa kutsuu sitä ”vanhaksi intin metsäksi”. Mamma ja pappa tykkäävät käydä siellä, kun siellä ei koskaan tule ketään vastaan, joten ei tarvitse heidän olla tarkkana minun hihnaan laiton vuoksi, niin voin juosta mielin määrin vapaana. Tänään sieltä löytyi mukava kuralätäkkö, eikä kumpikaan kieltänyt minua menemästä siihen. Joten sain ihan ”hupsu-kohtauksen” onnesta.